Mie ja Kjerppe kulttuurin kehdos

Eilen illal mie olin Marjukan ikkunan alla piirtelemäs maahan ankan jälkii, et Marjukka uskois mei tarinan siit Kjerpen lemmikkiankast. Mie oon suunnitellu, et mie voin syyttää sitä ankkaa kaikist jutuist, mist Marjukka syyttää minuu. Yhtäkkii joku nainen tuli kättelemää minuu ja esitteli ittesä Seija Rantakallioks, ja mie esittäydyin Hassu Ääniseks. Se nainen jostai syyst sano miulle, et: ”Anna kun arvaan, teette tilataidetta Hassu?” Mie tuijotin häntä hetken oravan näkösenä ja tajusin, et miu ainut mahdollisuus on vastata siihe, et ”Joo!” Ja nii mie teinkii. Sit se nainen sano, et ”No Hassu, eiköhän mennä sisälle!” Mie meinasin alkaa selittää, et Marjukka varmaa suuttuis, jos mie meen sisälle, mut sit mie en saanukkaa sanaa suustani ja mie menin sen naisen kans sisää.

Sisäl oli vaik kui paljo ihmisii, ja heil oli viinilasei kädes. Mie ihmettelin, miks Marjukka ei ollu kutsunu minuu, jos hää kerran pitää juhlat. Sit mie muistin, et Marjukka on selittäny, et mie ja häne ystävät ei luultavasti oltas kiinnostuneit samanlaisist asioista, ni minuu ei oo sen takii voinu kutsuu Marjukalle sillon ku siel on niit häne taitelijaystävii. Mie juttelin sen naisen kans kaikennäköst tilataiteest ja kultturist. Mie ku kerroin siit miu tekemäst ulisevast teepannusta, ni se nainen sano, et ” Siinä vasta hyvä esimerkki käytännön ja taiteen kohtaamisesta!” Sit yhtäkkii Marjukka tuli siihen kahen kuohuviinilasin kans, mut sit ku hää näki, et se toinen vieras oonkii mie, ni hää hätkähti. Marjukka kuitenkii anto ne lasit, ja se nainen alko heti selittää, et miul on mielenkiintosii näkemyksii muinaiseläimist tilataiteessa. Marjukka sano vaivautuneesti, et ”Niin varmasti…”, mut sit se nainen alko kysellä miult, et onks miul näyttelyy täl hetkellä. Mie aloin sanoo, et eihä miu näyttelyy oo, mut Marjukka katto minuu tosi vihasena, ja mie tajusin, et miu pitäis vissii esittää, et miul on näyttely. Siin illan mittaa yhes vaihees mie itekkii aloin ajatella, et miul on näyttely, ja mie kutsuin sinne kaikii ihmisii. Ruokapöydäs joku kysy miulta, et oonks mie tulos Tuusulan taiteilijaseminaarii, ja mie sanoin ilosesti, et ”Joo!”

Ruuan jälkee Marjukka vetäs miut keittiön puolelle, ja sano, et ”Nyt mies sinä häivyt täältä alta aikayksikön! Ja Tuusulan taiteilijaseminaaria et tule pilaamaan!” Mie sanoin, et ”Ehä mie sitä pilaa”, mut sitä mie en maininnu, et mie olin jo täyttäny ilmoittautumiskaavakkeen, ja ilmoittautunu sinne nykytaiteen ja teollisen muotoilun työryhmii. Mie toivoin, et Marjukka ei tulis niihi samoihi. Yhtäkkii mie huomasin, et Kjerppe on kiipeemäs sisää keittiön ikkunast, ja mie päättelin, et ois parempi, et Marjukka ei näkis, ku hää mutenkii jo oli iha hermona miuhu. Sit joku nainen tuli hakee Marjukan kattomaa jotai teosta olohuoneen puolelle, ja Kjerppe pääs tulee sisää. Kjerppe sano, et hää arvas, et mie oon pulassa. Kjerppe toi miulle Frezza Mocan ja sano etuhampaat vihasesti vilkkuen, et ”Hitto Hassari sie avaat nyt sen Frezza Mocan, ja myö mennää tonne juhlimaa!”

Hetken päästä mie ja Kjerppe oltiikii Marjukan olohuonees litkimäs niit Frezza Moccii, ja juteltii kaikkien ihmisten kans. Sit se Seija-nainen tuli juttelee mei kans, ja hää sano, et ”Sanopa Hassu, mistä ihmeestä olet ideoinut noin mahtavan taiteilijanimen itsellesi?” Mie tuijotin häntä oravan näkösenä, mut Kjerppe pelasti tilanteen sanomal vihasen näkösenä, mut asiallisesti, et ”Hassaril se polla säteilee.” Se nainen läppäs minuu olkapäälle ja nauro, et ”Hassari sinä olet kyllä mainio!”, ja lähti juttelemaa jonkuu toisen porukan kans. Yhtäkkii mie huomasin, et Marjukka kattoo meit vihasesti huoneen toisest päästä, mut siit seuraskii iha omat konfliktisa.