Kjerppe pääministerinä – ja miekii edustustehtävis

Ai moi! Miul tuli mielee yks episodi täst jonkii ajan takaa, minkä mie voisinkii kertoo teille. Siit ei paljo kerrottu normaalis medias, ja Marjukka sano, et siihe on syynsä. Hää sano, et ihmisii tavallaa yritetää suojella liian järkyttävilt totuuksilta.

No mut kuitenkii kerran mie päätin keksii Kjerpelle jotai puhaa kaljan juomisen oheen, ja mie päätin liittää meiät yhtee puolueeseen. Sit mie sanoin Kjerpelle ilosesti, et ”Kjerppe, nyt myö lähetää puoluekokoukseen!”. Kjerppe sano laiskasti ja vihasesti, et ”Ai jaa”. Mie ku olin tarpeeks vakuutellu, et hää voi juua siel kaljaa eikä hänen tarvi tehä mitää, ni Kjerppe suostu lähtemään! Siel kokoukses kysyttii, et ketkä ois ehdolla puolueen puheenjohtajaksi, ja yhtäkkiä mie kuulin ehdottavani Kjerppee. Kjerppe istu miu vieres vihasen näkösenä, kulautti kaljaa kurkkuusa, vetäs suurel liikkeellä sen kaljapullon naamansa etee ja tuijotti sitä pulloo pää takakenossa. Miust tuntuu, et Kjerppe ei tajunuu, et hänest tuli ehdokas. No nii siin kuiteskii kävi, et Kjerppe valittiin, ku siin puoluees haluttii vissii kokeilla jotai iha uudenlaist puheenjohtajaa. Pian sen jälkeen tuli eduskuntavaalit, ja se mei puolue sattu voittamaa ne! Kjerpest tuli pääministeri.

Kjerppe joutu sit pitää puhetta jossai, ja siin hää sano, et ”Hitto mie en oo koskaa halunnu olla mikää pääministeri.” Sit joku lehtitoimittaja sano Kjerpelle, et ”Mutta tehän olette nyt presidentti!”. Kjerppe tuijotti sitä toimittajaa laiskasti ja sano, et ”Ai jaa”. Mie katoin yleisös sitä puhetta oravan näkösenä ja mietin, et missäs välis ne presidentin vaalit ehti olla.

Sit yhten päivänä Kjerppee tultii hakee kommunilta, ku häne piti lähtee valtiovierailulle Ruotsiin. Miu sohva otettii mukaa, ja miutkii. Hetken päästä myö jo saavuttii Tukholman linnaan, ja siel oli kuningas ja Silvia ottamas vastaan Kjerppee. Silvia yritii olla miullekii ystävällinen, mut miust tuntuu, etä hää ei iha ymmärtänyt, et kuka mie oon. Hyö oli tietyst oottanu, et Kjerpen puoliso tulis mukaa, ja nyt siel olikii kommuuni-naapuri, eli mie! Kjerppe meinas kerra mennä vahingos naimisii yhen pankkineidin kans, mut Kjerppe ei tiiä sen nimee. Kjerppe ja kuningas meni johonkii huoneesee jutteleemaan, ja mie kuulin sielt oven takaa, et kuningas kysy Kjerpeltä, et ”Pitäisikö meidän keskustella maidemme välisestä puolustusyhteistyöstä?” Kjerppe sano hänelle, et ”Ei kai tässä mistää puolustusyhteistyöstä keskustella”, ja mie kuulin avautuvan kaljapullon äänen. Kuningas sano sit, et hääki on aika väsyny aina keskustelee kaikist hankalist puolustusasioist ja et hääkii on oluen ystävä. Sil välil Silvia vei miut kierrokselle linnaa, mut siit ajast miul on jotenkii hämärät muistikuvat. Yhes vaiheessa Silvia saatto roikkuu henkensä hädässä apatosauruksen hännässä, ja se apato suihki häntää ympäriinsä.

Sit ku myö tultii takas siihe huoneesee, mis Kjerppe ja kuningas oli, ni Silvia sano, kuninkaalle, et tulisko hää käymää siin viereises huoneessa. Mie kuulin oven takaa, ku Silvia sano vihasena, et ”Nyt lähtee joko nää miehet tai hän, ja et Suomen ja Ruotsin väliset suhteet on nyt poikki”. Kuningas yritti rauhotella Silviaa, mut se loppureissu menikii aika jännis tunnelmis. Illallisella Silvia vilkuili minuu vihasen näkösenä, jaKjerppe joi kaljaa. Sit myö päästii takas kommuunille, ja se sohvakii tuotii saman tien takas.

Jonkii ajan päästä pääministerii vaihettii, ku Kjerppee oli nii vaikee saaha kommuunilta mihinkää kokouksiin ja valtiovierailuille.