Mie ja Sini Särkänniemes

Rakas päiväkirja, mie palaan asiaa kesäloman merkeissä. Kerran mie olin kesäreissul Puuhaamaassa, mut nyt mie päätin lähtee Särkänniemee! Kjerppe ei taaskaa päässy lähteemää mukaan, ku hänen kaljan juonnit ois kärsiny siit, mut täl kertaa mie pyysin mukaa Sinin! Leena sano ekaks, et Sini ei sais lähtee miu kans, koska mie kuulemma aiheutan nii paljo vaaratilanteita. Mut Sini ku on nii fiksu tyttö, ni hää sai puhuttuu Leenalle sillee, et hää sai lopulta luvan lähtee! Leena sano miulle, et jos Sinin päästä katkee hiuskii, ni mie en enää ikinä näkis Sinii. Mie katoin Leenaa oravan näkösenä ja ajattelin sitä, ku Bondi menee hiihtohissillä siin yhes elokuvassa. Mie lähin ajelee selkä suorassa pyörällä takas kommuunille, ja suunnittelin Sinin ja miun matkaa.

Lähtöaamuna mie rysäytin autolla Sinin ja Leenan talon ovee, ja Sini tulikii heti kyytii. Sinin mielestä mei kannatti lähtee heti ajamaan, ennen ku Leena huomaa sen oven. Matkalla myö käytii huoltoasemalla syömässä välipalaa, ja mie otin kahvin ja kolmioleivän. Sini sano, et se leipä näyttää iha miu nenältä. Sit ku myö oltii saavuttu Tampereelle, ni myö hypättii pois autosta, ja ennen pitkää mie olinkii jo saanu työpaikan Satelliittipojilta. Sini rupes kyselee, et millos myö sinne Särkänniemee mennää, mut mie olin jo oravan näkösenä seisomassa tiskin takana Satelliittipoikien asussa. Sini päätti sit lähtee kattelee kaupunkii. Sini ku tuli takas, ni hä sano, et hää oli kuullu Tammerkoskesta sellast jatkuvaa ujeltavaa ääntä, ja mie ajattelin, et oonkoha mie menny siellä. Miulle tuli yhtäkkiä mielee, et mie olin saattanu käyä kaljalla Colorado-ravintolas, ja siin välis piipahtanu koskessakii. Mie ajattelin, et Leenan kannalta ois varmaan parempi, et hää et tietäis siitä, et Sini on kuullu miut menemässä siel koskessa.

Seuraavas hetkes minuu oltiiki jo työntämässä ulos Sateliittipojista, ja mie aattelin, et tässähä kävikii hyvin, nyt myö päästäs lähtee Särkänniemee! Sini katteli siin vieres, ku mie lensin ohjuksena ulos siit liikkeestä. Myö jonotettiin lippuluukulla rannekkeita jonkii aikaa, ja ekaks myö mentii korkkiruuvii. Sini sano, et niis kaarteissa hää kuuli sen saman äänen, joka oli kuulunu sielt Tammerkoskesta. Seuraavaks myö mentii vuoristorataa. Niit vaunui ku lastattii, ni niihin sai mennä vaa neljä ihmist aina yhtee, mut Sini ku oli nii innokas jo menemää, ni mie työnsin hänet viienneks yhtee vaunuu sinne perälle. Mie aattelin, et sillee hää pääsee nopeemmin kyytii! Mie sit siin kattelin ulkopuolel, ku Sini roikuu sen vaunu perässä jalat suorana taaksepäin. Välil miust näytti, et Sinin jalat kolkottaa joihinkii rautatelineisii. Sini sai siin hötäkäs vissii jonku aivotärähyksenkii ja jotai murtumii jalkoihi. Mie aattelin, et jos Sinilt vähä lähtee siin järkee päästä, ni eihä se haittaa, ku Sini on kuitenkii nii fiksu tyttö. Miulle tuli sellanen tunne, et Sini toipuis kaikkei parhaiten viettämällä miu kans aikaa, vaik lääkäri käski häne levätä. Miust tuntuu, et nykysi se vammojen aiheuttaja on se sama, jolla niit voi parantaa. Heti ku Sini oli saatu ulos silt klinikalta, ni mie työnsin hänet aikamattoon!

Sini oli nii tyytyväinen meiä matkaan, et paluumatkalla hää vaa nukku koko ajan! Mie aattelin, et ois varmaa parempi, et mie en herättäis Sinii, ku mie vien hänet kotii, et hää saa varmasti levättyy tarpeeks. Mie jätin Sinin siihe oven etee lepäämään, ja lähin ite kommuunille. Hetken päästä myö oltiinki jo Kjerpen kans sohvalla juomas kaljaa!