Rakas päiväkirja ja rakkaat lukijat, miul onkii täs ollu kaikennäkösii keväthulinoit, ni mie en oo vähää aikaa ehtiny kirjottelee. Mie voin kertoo niist miu kevättouhuist enemmä myöhemmis merkinnöis (se miu pitää sanoo heti, et joku muinaiseläin on vissii käyny tallomassa Marjukan narsissei). Nyt mie haluisin kertoo yhest asiasta, mikä miulle tapahtu kerran nuoruudes ja kerran aikuisuudes. Mie oon näis aiemmis merkinnöis kertonu, et miul oli nuorena sellanen tunne, et miust tulee lepakkomies. Kerran myös äidin kans saatii ostettua miulle sellanen batman-asu naamiaskaupasta, ku mie olin 15. Mie olin siit iha innoissani, ja liihottelin siin puvus melkein koko ajan. Yhten aamuna miulle tuli sellanen olo, et miu pitäis laittaa se lepakkopuku päälle kouluun. Mie rehasin sen puvun pääälle, ja pistin menoks (mie poljin pyörällä ilosena kouluun). Miu äiti sano, et hää oli herättyään ollu ihan kauhuissaan, ku hää huomas, et mie olin lähteny kouluun, ja lepakkomiespuku oli hävinny. Äiti lähti kaahaamaan autolla minuu kiinni, ja hää kuulemma toivo sydämensä pohjast, et mie en ois viel ehtiny kouluun. Äiti nappaskii miunuu ryntteist kiinni auton ikkunasta siin aika lähellä kouluu, ja veti miut sisää auton takapenkille. Siin vaihees se auto liikku viel eteenpäi. Siel takapenkillä oli viikattuna miun farkut, sininen paita ja punanen lippis, ja äiti käski pukeutuu niihin, ja jättää lepakkoasu sinne takapenkille. Sit ku mie olin saanu venkutettuu itteni niihi miu normaali-vaatteisiin, ni äiti sano, et nyt mie voisin mennä kouluun. Mie lähin kävelee sinne iha oravan näkösenä.
Illalla ku mie tulin koulusta, ni äiti ja isä pyysi miut istumaan sohvalle, ja hyö ite istu siin toisella sohvalla. Äiti sano, et: ”Hassu, ymmärräthän sinä, että kouluun ei voi mennä Batman-asussa?” Mie vaa katoin äitiä ja isää oravan näkösenä. Sen jälkeen äiti selitti tunnin jotai iha ihmeellist asiaa, mis miu mielest ei ollu päätä eikä häntää. Sit tunnin päästä äiti sano, et ” Hassu, vaikka sinä et ymmärrä, miksi sitä asua ei voi laittaa kouluun, niin sovitaan, että sinä et laita sitä päälles kouluun!”. Sit mie kävelin oravan näkösenä omaa huoneeseeni, ja kattelin sitä pukua.
Tänä talvena miulle kävi tavallaa saman tyylinen tapaus. Marjukka oli jonki aikaa miu ja Kjerpen huoltaja, ja sinä aikana mie puhuin Marjukalle lakkaamatta Turtles-asusta. Viime aikoina miul on ollu sellanen salainen toive, et mie oisin teini-ikänen mutantti-ninja-kilpikonna (teenage mutant ninja hero turtles). Sit lopulta Marjukka kyllästy niihin puheisiin, ja hää lupas ommella miulle sellasen asun, ja nii hää tekikii. Yhten päivänä, ku mie tulin töistä kotii, ni Marjukka tuli sisää miu kämppää Turtles puvun kanssa. Mie ajattelin, et mie en oo ikinää ollu näi onnellinen! Mie sovitin sitä pukuu, ja se oli niiku miulle tehty! Vaik niihä se olikii, ku myö ei oltu Marjukan kansa löyetty naamiaiskaupoist tarpeeks isoo pukua.
Yhten aamuna miulle tuli sellanen olo, et mie haluisin lähtee töihin siin Turtles-asussa. Miul häivähti mielessä ajatus siit keskustelust äidin ja isän kans sohvalla, mut mie ajattelin, et eihä se liity tähän tilanteesee millää tavalla. Mie lähin ilosena ajamaa töihin siin Turtles-puvussa. Marjukka käy joskus aamusin tarkastamassa, et miul ja Kjerpel on kaikki kunnossa, ja sillon tällön hää lähtee viemää Kjerppee vierotukseen. Sinä aamuna mie olin jo ehtiny lähtee ennen Marjukan tuloo, ja Marjukka kerto, et hää oli ihan kauhuissaan, ku huomas, et mie olin lähteny töihin, ja Turtles-puku oli hävinny. Marjukka lähti kaahaamaan autolla miu perää, ja hää kuulemma toivo sydämensä pohjasta, et mie en ois vielä ehtiny töihin. Aika lähel miu työpaikkaa Marjukka sai kiilattua miu auton ojaa, ja veti miut Turtles-puvun ryntteist ulos siit etuikkunasta, ja alko selittää jotai vihasena. Mie katoin Marjukkaa iha oravan näkösenä. Se tilanne pääty siihen, et Marjukka pakotti miut vaihtaa vaatteet. Hää oli tuonu miulle farkut, punasen paidan ja lippiksen. Sit mie menin töihin iha normaalisti. Vaik Marjukka usein sanoo, et miu kohalla ei voi normaalista puhua. Miust tuntuu, et mie voisin oppii jotai näist tapauksista, mut mie en oo viel selvittäny itelleni, et mitähä mie niist voisin oppii. Illalla mie kattelin sitä Turtles-pukua, ja päätin mennä seuraavana päivänä moikkaamaan äitiä siinä asussa. Mie aattelin, et äiti ilahtuis, mut se onkii jo sit toinen tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti