Kjerpen kouluvuodet

Mie kävin tänää miettii, et pitäsköhä miu kertoo Kjerpelle et hää omistaa Imatran elokuvateatterin ja ison pankkitilin. Sit mie kävin kuitenki aattelee, et hää ei välttämättä haluu ees tietää niistä. Ainaki kerran ku myö oltii tehty lottoo, ni Kjerppe tunnusti pelkääväsä et myö voitetaa se päävoitto. Hää aatteli, et siitä koitus tosi paljo vaivaa, ku pitäs lähtee lunastaa niitä rahoja. Kjerpel on usein myös sellasta, et jos myö ollaa esimerkiks marketissa tai pankissa, ni Kjerppe saattaa yhtäkkiä alkaa luulla et hää omistaa sen koko paikan. Viime viikol ku myö oltii Kjerpen kaa pankissa, ni hää yhtäkkiä murahti vihasena "hitto mie oon tän pankin johtaja!". Sen jälkee hää halus kiireesti paeta sieltä.

Eilen illalla Kjerppe katteli sitä citymarketist ostettuu seepraa ja oli jotenki herkistynees olotilas. Hää alko kertoo miulle nuoruudestasa, niist ajoist mist miekii oon kertonu näis monis merkinnöis! Kjerppe oli kuulema ollu sillon ammattikouluu alottaessa semmonen innokas opiskelija ja aika erilainen ku nykyää. Hää oli itseasias käyny lukioo samaa aikaa ammattikoulun kans.

Kjerpen isä ain ihmetteli, et mite sen poika voi olla nii erilainen ku isäsä. Kjerpen isä oli semmonen tosi laiska, pullee ja epätyytyväisen näkönen mies ja hää joi kaiket päivät kotona kaljaa. Ain sillon tällön se kuulema murahti et "hitto tuo ei oo miu poika" ja alko jahtaamaa kitaran kans Kjerpen äitiä. Se äiti joutu ain selittää, et Kjerppe on varmaa periny häneltä sen älykkyytesä. Jossai vaiheessa Kjerpen isäkii joutu sit hyväksyy, et heiän poika on älykäs.

Siin vaihees ku Kjerppe tuli täysikäseks, ni hääkii alko juomaa isäsä lailla kaljaa. Kjerppe oli koko ikäsä nähny, et kaljaa voi juua iha janojuoman, joten hääkii alko tekee sillee. Ne oli niit koulun loppuaikoi, jollon miekii aloin nähä Kjerppee enemmän. Meil oli niihin aikoihin yhteisii kurssei koulus ja siel myö tehtii yhes se yks ryhmätyö. Kjerppe alko sillon näyttää aika samalt ku nykyääkii ja hänel oli useimiten kaljat koulussa mukana.

Kjerppe oli kuulema muuttunu omaks itekseen vasta ylioppilaaks valmistumisen jälkee. Hää oli viel kevääl yrittäny pysyy innokkaana, mut sit se oli kesäl kostautunu hänelle ku postilaatikkoo oli tullu ilmotus et Kjerppe on päässy lääkikseen. Hää oli vaa tokassu et "ei kai tässä mihinkää lääkikseen mennä" ja repiny ne paperit. Siin kesän mittaa Kjerpellä olikii sit aika paljo hankaluuksii, ku niit kutsukirjeit alko tulee vaik mistä kouluista. Kjerppe ties kuitenki jo sillon, et häne elämäsä ei sittekää oo opiskelu vaa sohvalla istuminen ja kaljan juonti on tärkeintä.

Yhten päivän lehes luki kaikki kevää ylioppilaat ja Kjerpenkii nimi luki siel. Hää oli kuitenkii ehtiny jo huijata kaikille, et hää ei oo päässy ylioppilaaks ku muuten sitä oltais painostettu liikaa opintoihi. Mie sillon ku myö Kjerpen kaa tultii sielt hevikeikalta, ni vähä ihmettelinkii ku hää pyys minuu tulee heille sisälle ja väittämää itteeni Kjerpen kaimaks. Mie seisoin heijä eteisessä ja sanoin ilosena Kjerpen isälle, et "mie oon siu poikas kaima!". Kjerpen isä tuijotti minuu epäuskosena ja mieki rupesin heti näyttää oravalta.

Se koko kesä oli Kjerpelle vaikee, ku hänen täyty peitellä jälkii siit et hää ois ylioppilas. Hänel oli iso rovio, mis Kjerppe poltteli niit koulukutsuja. Nyt jälkeepäi hää on muistellu niit lukiovuosii ja hyviä arvosanoja, ja ajatellu et tulipa sillon nuorena hölmöiltyä.

Kjerppe kerto eilen illalla tän kaiken miulle. Sit ku hää lopetti puhumisen, ni hää irvisti ja kulautti kaljaa suuhun niin ku mitää ei ois tapahtunu. Mie laitoin bondit pyörimää.