Mie kertausharjotuksis #1

Nyt mie kerron miu joulukuisist kertausharjotuksist! Periaattees kaikki alko siit ku mie joulukuun alus kävelin tiimarii ja menin kassan etee seisoo. Se myyjä tuijotti minuu ihmeissää hetken kunnes kysy et “voisinkos palvella teitä jotenki?”. Mie meinasin vastata “ethä sie MINUU palvele” mut sit mie tajusin, etten mie voi enää jatkaa miun negatiivista kautta. Mie luin kerran yhelt nettisivustolt, et kertausharjotuksii kannattaa suhtautua positiivisel mielellä, joten mie päätin ryhtyy taas positiivariks. Mie tuijotin vielä hetken oravan näköisenä sitä tiimaritätiä, kunnes miu takana jonossa seisova mies avas suun. “Onko tämä mies häiriöks?”, hää kysy silt tiimaritätiltä ja mie meinasin tokasta “ehä mie häiriö oo!”, mut onnistuin pitää mölyt mahassa. Seuraavaks se mies nappas minuu paidast kii ja heitti miut leppäkeihäänä tiimarist ulos.

Seuraavan päivän mie palasin tiimarii ja ostin vihon ja sulkakynän. Mie pidin kertausharjotusten aikan taistelupäiväkirjaa.

6. joulukuuta

Rakas päiväkirja, tänä aamun mie kävelin korvenkylää bussipysäkille. Mie marssin tomerasti pikabussin kyytii ja ongelmat alko oikeestaa siin vaihees ku se kuski kysy mihin mie oon menossa. Miu mieles alko liikkuu se miu askartelema 3D-paperimassa-apato, ja mie tajusin etten mie tiiä mis se kertausharjotuspaikka on. Miu äiti oli viimeiset viikot soitellu miulle jatkuvasti ja komentanu selvittää, missä se miu kertauspaikka on mut miust se tieto ei ollu relevanttii. Yhes vaihees Marjukkaki sai kuulla et mie oon tehny apaton siit kertauskirjeestä, ja hää veti minuu turpii. Marjukka vissii pelkäs, et mie en lähtis sinne kertauksii ku sit miust ei tulis koskaa suurta taistelijaa. Sen jälkee Marjukkaki on soitellu läänin esikuntaa jatkuval syötöl miu kertaus-asioist mut ite mie en oo pannu tikkuu ristii sen suhteen.

Yhtäkkiä mie kuulin itteni kysyvän silt bussikuskilt: “Et sie sattuis olee sotaharjotuksii lähös?” Se kuski katto minuu hetken oudol ilmeel ja sit naurahti “Siltäkö näytän?”. Mie utelin heti perää, et mis päi hää viimeks kävi kertaamas mut sit hää alko vaikuttaa kireeltä. “Sanokaa nyt hyvä mies, mihin matkustette ja istukaa alas”. Mie jäin vaa tuijottaa sitä kuskii oravan näkösen, kunnes se yhtäkkiä tokas vihaisesti “Porissa”. Sen jälkee mie kerroin tomerasti matkusvani Poriin, ojensin setelin ja kävelin bussin perälle istuu.

7. joulukuuta

Mie vast tänää saavuin tänne Porin prikaatii, ku mie piipahin eilis-iltan matkanvarrella Tampereel jouluostoksil. Mie sain ostettuu glögilasit ja Sinille super-tyrannosaurus-figuurin (samanlaisen ku miul). Se bussikuski patisti miut eilen Lappeenrannan asemal ulos autosta, ku hää ei kuulemma ollu ajamas Poriin päinkään. Hää ohjeisti minuu jatkamaa junalla.

Matkan aikan tapahtu yhtä ja toista mut oleellisint on se et mie saavuin Porin prikaatin portille biisonilla (mie yritin tulla taksil mut miul oli rahat loppu ja yks asia johti toiseen). Tilenne eteni sikäli jännästi, et se biisoni ei suostunu pysähtyy portin kohalla vaa myö viiletettiin suoraa varuskunta-alueelle. Sotilaspoliisit oli kaikonnu kintereiltä siin vaihees, ku se biisoni pysähty. Mie hyppäsin sen seläst ja syötin sille myslipatukan. Se biisoni lähti tyytyväisen näkösen pois ja mie jäin seisoo niille sijoille ku nalli kalliolle. Mie olin semmose rakennuksen ees, jossa luki Kranaatinheitinkomppania ja mie rupesin heti miettii et oonkoha mie kranaatinheittäjä. Miun negatiivine kausi astu taas hetkeks voimaa ja mie aattelin “ehä MIE semmone oo!” mut siit huolimatta mie kävelin siihen rakennuksee sisälle.

***

Mie jatkan näitten taistelupäiväkirjojen julkasuu sit myöhemmin, mut nyt miu pitää mennä ruokkii miu laamaa.