Taidekevät jatkuu

Ai moi! Viime viikol mie jouduin taas Marjukan kans pienii ristiriitoihi. Mie vein häne siivouskomeroo dinosauruksen munan, ku mie ajattelin, et mie voisin korvata sil tavalla hänelle sen poltetun paidan. Miulle tuli sellanen mielikuva, et Marjukka taluttaa hihnassa pientä triceratopsin poikasta onnellisen näkösenä. Yhtäkkii siin mielikuvas Marjukka muuttukii miuksi.

Seuraavana päivänä oli taas sitä maalauskurssii, mut ku mie menin sinne luokkaan, ni siel ei olukkaa ketää. Mie kurkistin pitkän kaulani avullla jokaiseen luokkaan oven sivusta, ja lopulta mie löysin oikeen luokan. Marjukka kattoo minuu vihasen näkösenä, mut sit hää kuitenkii moikkas miulle ja yritti hymyillä ilosesti. Miust hää näytti aika väkinäiseltä.

Miust tuntuu, et Marjukka yritti estää minuu keskustelemast niitte muitten kurssilaisten kans, ku hää sijotti miut sellasee paikkaan, mis miu vieres ei ollu ketään. Mie kuitenkii juttelin sen miu takana maalaavan naisen kans niitä näitä koirist ja kännyköistä. Mie sanoin usein, et ”Juu juu, kyllä kyllä”, ja miust tuntuu, et siit naisestkii oli iha mukava rupatella miu kans. Välil mie vaa muutuin iha oravan näköseksi, ku Marjukka kattoo minuu epäilevästi opettajan paikalta.

Välkällä ku kukaa ei huomannu, Marjukka tarttu minuu ryntteist kiinni, ja kysy, et oisko miul selitystä siihe häne siivouskomerosta löytyneesee strusinmunaan. Mie en tienny mitä sanoo. Miul alko muodostumaa päässä sellanen mielikuva, jossa mie ja Marjukka ratsastetaa tundralla strutsien selässä. Marjukka ei kuitenkaa meinannu päästä yli siitä, ja hää mesos jotai siit munasta nii kauan ku se tunti taas alko. Yhtäkkii mie tajusin, et mie en ollu muistanu ottaa Kjerppee mukaa maalaamaa, vaik mie olin luvannu hänelle. Mie ku lähin kommuunilta, ni Kjerppe istu sohvalla pipo syväl päässä tosi vihasen näkösenä juomas kaljaa. Siin hetkes mie tajusin, et minkä takii hää näytti nii vihaselta.