Mie plasma-TV:n varjossa

Eilen mie olin siel Plasma-tv illassa. Joku kysy miult, et ”minkälainen kuvanlaatu tässä tv:ssä on?” Mie ajattelin, et mitähä hää semmosii kyslee, ja vastasin, et ”Noo, sitä tietoo miul ei oo!” Se asiakas tuijotti minuu hämmästyneen näkösenä. Mie päätin jatkaa ilosta jutusteluu, ja kysyin, et ”Minkäs värist sie aattelit?” Hää sano, et sil ei oo paljo välii, mut mie sanoin tomerasti, et ”Kylhä sil välii on!” Sit se asiakas sano, et ”no katsotaan sitten niitä värejä” ja sit hää pyys jotai esitettä niist väreistä. Mie sanoin, et ”Eihä meil väreist esitettä oo!” ja saman tien mie aloin näyttää värei kaikist esineist. Ekaks mie näytin hänelle punast omenaa, ja sanoin, et ”täs on punanen”, ja sit mie näytin hänelle sinist reppuu ja sanoin, et ”täs on sininen”. Sit hää kysy, et oisko niit keltasina, ni mie näytin yhtä keltasta kännykän kuorta. Sit se asiakas sano, et ”Selvä… no katsotaanko sitä itse tv:tä?”

Mie olin tuonu sinne edellisen iltana miu oman 42 tuumasen plasma-tv:n, ja se asiakas käveli sen luo. Mie sanoin, et ”Ethä sie sitä voi ostaa!” Hää katto minuu ihmeissää. Mie sanoin, et ”Sehä on miu plasma-tv!” ja mie kiskoin hänet pois sen tv:n luota. Sit hää sano vähä hermostuneen olosena, et ”No nyt katsotaan niitä myytävänä olevia televisioita eikä mitään muuta!” Mie tuijotin häntä oravan näkösenä ja sanoin, et ”eihä meil semmosii oo!” Siin vaiheessa se asiakas otti pöydältä miu tekemää torttuu ja söi vihasena palasen. Sit hää lähti kävelee ulos putiikist ja mie jäin oravan näkösenä tuijottamaa perää.