Rakas päiväkirja, miulle tuli täs mielee lisääki tapahtumii miu nuoruudesta. Sillon mie vissii opiskelin viel amiksessa. Mie olin hento ja Kjerpel alko olla jo se pipo päässä, mitä hää käyttää nykysin sisälläkii. Siin vaihees Kjerppe oli jo alkanu tukevoituu, mut miust tuntuu, et Kjerpen hiukset ei vielä sillon harottanu siin mieles pipon alta, miten ne nyt harottaa. Mie näin kerran, ku jotku pojat kysy Kjerpeltä koulussa, et lähteeks Kjerppe niitten kans kattoo hevikeikkaa. Kjerppe oli sillon viimesil amis-luokilla tavallaa arvostettu tyyppi, ku se uskalsi tuua kaljat kouluunki. Mut miust tuntuu, et Kjerppe kuiteski vietti suurimman osan ajasta iteksee ja joi kaljaa. Sit Kjerppe vastas niille pojille, että ”Ei kai tässä mihinkää hevikeikalle lähetä”. Minuu oli tavallaa alkanu kiinnostaa hevarin elämä, ku miul oli itel sellaset pitkät hiukset, tai niinku tavallaan takatukka. Oha miul ne vieläkii. Mie toivoin, et oispa ne pojat pyytäny minuu sinne hevikeikalle.
Mie päätin joka tapaukses lähtee sinne keikalle! Mie aattelin, et siinähä mie saisin tutustuu hevarin elämää, ja sit mie voisin päättää, et rupeenks mie hevimiehen ammattiin. Miu isä ei suostunu hakee minuu sieltä keikalta, ku kerran ku sen piti hakee miut elokuvista, ni minuu ei ollu näkyny missää, ku mie olin jo juossu kotii. Sillon ku miu isä heitti miut sinne elokuvateatterin pihalle, ni mie olin saman tien unohtanu, et miks miut sinne tuotiin! Mie päätin lähtee sinne keikalle pikkukaunottarella. Sit ku mie saavuin sinne hevipaikan pihalle, ni siel oli kaikkii hevareita heiluttelemassa tukkiaan, ja mie mietin, et pitäisköhä miukii alkaa heiluttaa takatukkaa. Miulle tuli kuitenkii sellanen tunne, et miu suun toinen puoli ois alkanu vääntymään alaspäin, ja miu koko keho tuntu iha jäykältä. Mie päätin, et mie en viel ala heiluttaa tukkaa, ja sellasena mie kävelin sen pihan poikki sisää. Siel sisällä se hevibändi oli jo soittamassa, ja ne pojat, jotka oli pyytäny Kjerppee sinne keikalle, oli siel eturivissä hyppimässä.
Sit mie huomaisn, et Kjerppe olikii siel huoneen takaosassa! Hänel oli kaljapaketti olalla. Miust tuntuu, et Kjerppekää ei ollu siel iha niiku kotonaa, ku hää vaa seiso vihasen rennosti siin yksiksee. Miekii jäin seisoo sinne takosaa, ja tuijotin sitä bändii. Mie yritin kuvitella itteni sinne lavalle, mut miu mielee tuli vaa koko ajan bondi, ku se hyppeli yhes elokuvas krokotiilien päällä, ja välil mie näin itteni liitelemässä lepakkomiehen asussa ympäri kylii. Yhtäkkii mie kysyin Kjerpeltä, että tietääks hää, et mikä tää bändi on. Kjerppe vastas, et ”Ei kai tässä mistää bändistä tiietä”. Mie mietin, et näkiköhä Kjerppekii ittesä liitelemäs lepakkopuvussa taivaalla.
Sit yhtäkkii Kjerppe kysy miulta vähä ärtyneenä, et ”Hei Hassu, heittäsit sie miut kotii?” Mie muutuin heti iha oravan näköseksi, ja mietin mielessäni, et nythä miul ois tilaisuus saaha uus kaveri! Sit hetken päästä mie sain sanottuu reippaasti, et ”Joo”! Miust tuntuu, et miu silmät katteli jonnekkii tosi sivulle. Mie ihmettelin, et mistä Kjerppe ties miu nimen, mut vissii se johtu siitä, et myö oltii kerran samassa jälki-istunnossa, ku mie olin kesken tunnin menny koulun pihalle haravoimaan lehtiä, ja Kjerppe oli juonu kaljaa tunnilla. Miust tuntu, et Kjerppe saatto luulla, et miul ois auto, mut miul ei ollu. Miul olikii se vaaleenpunanen pikkukaunotar! Sit ku myö päästii sen pyörän luokse, ni Kjerppe kysy vihasena, et ”Hitto tollaks sie miut meinaat heittää?” Mie sanoin ilosesti, et ”Nii!” Kjerppe mutis iteksee, jotai sellast, et ”Hitto ko täst keikalle tulemisest oli niin paljo vaivaa”, mut kuitenkii istu siihen tarakalle. Sit mie poljin selkä suorana ja Kjerppe istu niitten kaljojen kans tarakalla. Mie kysyin Kjerpeltä, et ”Mi-missäs sie asut?” Kjerppe tokas, et ”Saareksinmäellä”. Mie käänsin keulan kohti Saareksinmäkee ja siin myö Kjerpen kans viiletettii nuorina. Lopulta ku myö oltii siel Kjerpen pihalla, ni Kjerppe sano laiskasti, et ”Morjens”, ja mie näin siit talon ikkunasta sellasen miehen profiilin, joka muistuttaa Kjerppee nykyään.
Sit ku mie menin kotii, ni mie luin lehestä jostai lupaavasta nuoresta Marjukka-nimisestä kuvataiteilijasta, ku se oli saanu jonku palkinnon. Mie ajattelin saman tien, et pitäsköhä miunkii ryhtyy taitelijaksi! Mie aloin heti piirrellä miu huoneen tapettii sellasta isoo hiiliteosta. Seuraavana päivänä miu äiti näki sen teoksen. Siitä alkokii miulle ja miu isälle vähä hankalat ajat, ku miu äiti joutu johonkii hoitoo joksikii aika.
2 kommenttia:
Voi, herrantähe siun kanssais! Sie oot kyllä niin elämän keskipisteessä kuin vaan voipi ihminen olla. Ottaen huomijoon, että se muu siinä ympärillä on sitä, missä myö kaikki muut ollaan.
t. mietti lukija, joka ei muuten löytäny luettelosta älykääpiön kohalta ihtesä nimmee ja puh.numeroo. Joten ei se luettelo ollu sitten ajan tasalla. Ei muuta.
Sitähä miekii! Miul onkii usein sellanen olo, et mie oisin kaikkien tapahtumien keskipistees, ja et asiat usein liittyy minuu. Kerranki ku mie otin kaupassa muropaketin hyllystä, ni sielt hyllyn takaa kurkkas apatosaurus. Mie vaa kattelin oravan näkösenä ympärilleni, et huomaskohan kukaa.
Kerran miekii luulin, et ne älykääpiö-tiedot ei olis ajan tasalla, ku miulle ei tullu vähää aikaa niit soittoja. Sit mie tajusin, et miehän olin siirtänyt ne puhelut Kjerpelle, ku miu pomo ei oikee tykänny, et mie vastailen töissä niihi älykääpiö-puheluihin.
Lähetä kommentti